|
Etusivu > Kansalaisuus > Kansalaisuuden saaminen
Kansalaisuuden saaminen
Suomen kansalaisuuden voi saada automaattisesti
- syntymän perusteella
- vanhempien avioliiton (legitimaation) perusteella
- ottolapsisuhteen perusteella tai
- syntymäpaikan perusteella
Lisäksi Suomen kansalaisuuden voi saada
- hakemuksella tai
- ilmoituksella
Syntymä
Lapsi saa syntyessään Suomen kansalaisuuden, jos lapsen
- äiti on Suomen kansalainen
- isä on Suomen kansalainen ja vanhemmat ovat
avioliitossa
- isä on Suomen kansalainen, lapsi syntyy Suomessa avioliiton
ulkopuolella ja miehen isyys lapseen vahvistetaan
- isä on kuollut ennen lapsen syntymää, mutta oli kuollessaan
Suomen kansalainen ja avioliitossa lapsen äidin kanssa tai
- isä on kuollut ennen lapsen syntymää, lapsi syntyy Suomessa
avioliiton ulkopuolella ja miehen isyys lapseen vahvistetaan.
Maistraatti merkitsee lapsen Suomen kansalaisuuden
väestötietojärjestelmään.
Syntymäpaikan perusteella lapsi saa Suomen kansalaisuuden
silloin, kun lapsi syntyy Suomessa eikä voi saada minkään vieraan valtion
kansalaisuutta.
Vanhempien avioliitto
Ulkomailla syntynyt lapsi, jonka isä on Suomen kansalainen, saa
Suomen kansalaisuuden vanhempien avioituessa. Jos isyys on vahvistettu, lapsi
saa Suomen kansalaisuuden avioliiton solmimispäivästä lukien. Jos isyys
vahvistetaan avioliiton solmimisen jälkeen, lapsi saa kansalaisuuden vasta
isyyden vahvistamisesta lukien.
Maistraatti merkitsee lapsen Suomen kansalaisuuden
väestötietojärjestelmään.
Suomen kansalaisuus suomalaisen miehen
lapselle
Ottolapsi
Alle 12-vuotias ottolapsi saa Suomen kansalaisuuden
automaattisesti, kun ottovanhemmista ainakin toinen on Suomen kansalainen ja
lapseksi ottaminen on Suomessa pätevä. Maistraatti merkitsee automaattisesti
saadun Suomen kansalaisuuden väestötietojärjestelmään.
12 - 17 -vuotias ottolapsi saa Suomen kansalaisuuden
ilmoituksesta.
Lisätietoja kansalaisuuden merkitsemisestä
väestötietojärjestelmään saat maistraateilta.

Tulostettava versio
|