|
Etusivu > Perhe
Perhesiteen perusteella Suomeen
Henkilö, joka haluaa tulla Suomeen ja asettua asumaan yhdessä täällä
olevan perheenjäsenensä kanssa, tarvitsee oleskeluluvan. Lupa voidaan myöntää
perhesiteen perusteella.
Perheenjäsenten piiri on laissa määritelty, eikä se ehkä vastaa sitä, miten
ihmiset itse mieltävät perheeseensä kuuluvat jäsenet. Suomalainen
perhekäsitys on suppeampi kuin monissa muissa maissa.
Perheenjäsenen käsite on erilainen myös silloin, kun kyse on
EU-kansalaisen tai häneen rinnastettavan perheenjäsenestä tai jonkin
muunmaalaisen perheenjäsenestä.
Perheenjäsenen määritelmän osalta Suomen kansalaisen perheenjäsenet ovat
samassa asemassa kuin muunmaalaisten perheenjäsenet. Heihin ei sovelleta
EU-kansalaisen perheenjäsenen laajempaa määritelmää.
Lupamenettelyssä Suomessa asuvaa perheenjäsentä, jonka kanssa
perhe-elämää on tarkoitus viettää, kutsutaan perheenkokoajaksi.
Euroopan unionin jäsenvaltiot
Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioita Suomen lisäksi ovat Alankomaat, Belgia,
Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros,
Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi,
Saksa Slovakia, Slovenia, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.
Vastaavia vapaan liikkumisoikeuden säännöksiä, jotka koskevat EU:n
jäsenvaltioiden kansalaisia, sovelletaan myös Islannin, Liechtensteinin, Norjan
sekä Sveitsin kansalaisiin. Näiden valtioiden kansalaiset rinnastetaan siten
EU-kansalaisiin.
Muuttaisinko Suomeen? -palvelu
Palvelu auttaa arvioimaan tarvitsetko viisumin tai oleskeluluvan tullaksesi
Suomeen sekä mitkä ovat oleskeluluvan edellytykset.
www.migri.fi/migratingtofinland
Asiakastiedotteet
Somalialaisten
perheenyhdistämishakemukset ruuhkautuneet (9.6.2010)
Perheenyhdistämishakemusten
käsittely ruuhkautunut (5.5.2010)
Lisätietoja
Kaaviokuva: perheenjäsenen oleskelulupa
Usein kysyttyä: perhe

Tulostettava versio
|